Julkinen taide

Näillä sivuilla voit tutustua Joensuun kaupunkialueen julkisiin taideteoksiin ja muistomerkkeihin.

Teoksia voi suodattaa kaupunginosan tai teostyypin mukaan. Avoimella sanahaulla teoksia voi hakea esim. taiteilijan nimellä.

Sisältöjulkaisija




Nollaa valinnat

Sisältöjulkaisija

angle-left Puusatama

Puusatama

Johanna Turunen, 2016

Sijainti: Saharinne 1

Rakennuttaja: Rakennusliike Purmonen Oy

Johanna Turusen teos koostuu metallilevylle laserleikatusta jokimaisemasta, joka on valaistu takaapäin, sisäänkäynnin yhteydessä olevasta valotekstistä, pergolan istuinryhmästä ja sen läheisyydessä olevasta leikkimökistä. Taiteilija on vaikuttanut myös piha-alueen kasvivalintoihin ja laatoitukseen. Keväästä syksyyn pihassa kukkii valkoisia kasveja. Valokaappimainen pääteos on sijoitettu kerrostalon kivijalkaosaan ja näkyy pimeällä myös Penttilänkadulle.

Joensuulainen Johanna Turunen on käyttänyt taiteessaan valokuvausta, maalausta ja serigrafiaa tai niiden yhdistelmiä. Häntä on kiehtonut valojen ja varjojen luomat näkymät. Turunen on kuvannut mm. eurooppalaisia hautausmaita ja niiden veistoksia ja käyttänyt materiaalia pohjana maalauksilleen. Viime aikoina hän on tehnyt myös kasviaiheisia ulkoveistoksia työstämällä kuvat pehmeälle materiaalille.
 

Taide on osa Penttilänrantaa

Penttilänrannassa on kiinnitetty erityishuomiota rakennetun ympäristön viihtyisyyteen tuomalla taide osaksi jokapäiväistä elämää. Alueelle on hankittu taidetta prosenttiperiaatteella vuodesta 2013 lähtien. Teoksia löytyy paitsi rakennusten julkisivuilta, myös aulatiloista, pihapiireistä ja puistoista. Taidetta on hankittu suorina hankintoina ja kutsukilpailujen kautta. Lue lisää


Puusatama, Johanna Turunen, 2016

Yhteystiedot


Sivun päivityksestä vastaa Joensuun taidemuseo Onni.

Päivitykseen liittyvät yhteydenotot:
ida.kakela@joensuu.fi