Lasten leikkikaupunki Mukulakatu sulkee ovensa Carelicumissa perjantaina 16. elokuuta. Mukulakadun tarina ei kuitenkaan pääty ovien sulkemiseen, vaan leikkikaupungin tarpeisto varastoidaan hellävaroen ja sitä hyödynnetään taidemuseo Onniin remontin yhteydessä rakennettavassa lasten maailmassa. Taidemuseo Onnin remontin on määrä olla valmis vuonna 2026.
– Onniin rakennettavan lasten maailman suunnittelu lähtee Mukulakadun perinteiden ja ainutlaatuisen Ihva Aulan taiteen vaalimisesta. Sellaisenaan kaupunkia ei voida siirtää, sillä Mukulakatu on rakennettu varta vasten Carelicumin tiloihin. Hyödynnämme kuitenkin tarpeistoa ja seinäfasadeja, ja pyrimme luomaan Mukulakadun hengen uusiin tiloihin. Kyseessähän on aivan poikkeuksellinen, ajaton leikkien pesä, jonka tarina ansaitsee jatkua, kertoo Joensuun kaupungin kulttuurijohtaja Katriina Leppänen.
Mini-Mukulakatu jatkaa leikkejä syksyllä
Tyystin vailla sisäleikkipaikkaa kaupunki ei jää Mukulakadun sulkeutuessa. Leikit jatkuvat vanhalla Lyseon lukiolla osoitteessa Koskikatu 8, jonne avautuu syksyllä Mini-Mukulakatu. Lukiolla toimii nykyään muun muassa esitystila Näyttämö.
Joensuun kaupunki on suunnittelemassa Työttömien teatterin ja Sirkus Supiaisen kanssa yhteistyötä, jonka avulla paikattaisiin loppuvuoden leikkikatvetta. Hieno oivallus ja aloite tuli Sirkus Supiaisen Rauli Katajavuorelta.
– Mini-Mukulakadulle olisi siirtymässä näillä näkymin ainakin Carelicumista tutut merirosvolaiva, junanvaunu ja veturi. Mini-Mukulakatu on suunniteltu olevan auki vähintään vuoden loppuun. Ensi vuonna avautuu kaupungintalon uusi museo, jossa on myös oma kokonaisuutensa perheille ja lasten leikeille. Pyrimme siihen, että sisäleikkipaikka lapsille olisi museouudistusten keskellä koko ajan käytössä, Leppänen jatkaa.
Mukulakatu on ollut osa Pohjois-Karjalan museo Hilmaa, jonka toiminta on loppunut Carelicumissa jo aiemmin. Uusi Pohjois-Karjalan museo avautuu ensi vuonna kaupungintalolle.
– Kaupungintalon uusissa museotiloissa ei ole sopivaa yhtenäistä tilaa Mukulakadun tarpeiston hyödyntämiselle, joten tuttujen lelujen ja hahmojen jälleennäkemistä saadaan odottaa Onnin remontin valmistumiseen saakka. Toivottavasti Mini-Mukulakatu lieventää ikävää, Leppänen päättää.
Mukulakatu on auki Carelicumissa, Koskikatu 5:ssä viimeistä päivää perjantaina 16.8. Joen Yö -tapahtuman aikaan kello kymmenestä iltakahdeksaan. Perjantaina Mukulakadulle on vapaa pääsy. Leikkikaupunkiin mahtuu kerrallaan 40 leikkijää ja Joen Yönä kannattaa varautua pitkiinkin jonoihin.