Här-är-du

Innehållspresentatör

angle-left Valkoinen tila -näyttely viimeistä viikkoa Studiossa

Valkoinen tila -näyttely viimeistä viikkoa Studiossa

Taidemuseo Onnin kolmannen kerroksen Studiossa oleva Valkoinen tila -näyttely on avoinna viimeistä viikkoa. Tilassa aloitetaan viikolla 43 kunnostustyöt ja näyttelynvaihto. Seuraavaksi tilaan tulee esille museon kokoelmien kiinalaista taidetta.

Myös kolmannen kerroksen käytävälle on tulossa tänä syksynä muutoksia, joista tiedotetaan myöhemmin. Kolmas kerros on toistaiseksi avoinna Studiota lukuun ottamatta.

Valkoinen tila -näyttelyssä on ollut esillä maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia Joensuun taidemuseon kokoelmista 1970–90-luvuilta. Näyttelyn taiteilijat ovat Anna Alapuro, Mauno Hartman, Outi Heiskanen, Reijo Hietanen, Hannu Hämäläinen, Timo Rauske ja Kain Tapper.

Valkoinen tila