Taidemuseo Onnissa alkaa keskiviikkona 22.9.2021 Joensuun taidemuseon näyttely Ihmiskäsityksiä. Näyttely sisältää nostoja taidemuseon kokoelmista sekä Jukka Hautamäen mediataideteoksia.
Ihmiskäsityksiä-näyttely keskittyy erilaisiin ihmisen kuviin. Ihminen on ollut kuvataiteen historiassa tyypillinen tutkimuksen kohde, jota on kuvattu paitsi fyysisenä olentona, myös aseman ja yhteiskunnallisen roolin kautta. Lisäksi taiteessa on pureuduttu filosofisempiin ajatuksiin ihmisyyden olemuksesta ja mahdollisista yhdistävistä tekijöistä yksilöiden välillä – jaetusta ihmisyyden kokemuksesta. Näyttelyyn on koottu erilaisia ihmiskuvauksia museon kokoelmista. Lisäksi mukana on mediataiteilija Jukka Hautamäen neuroverkkoihin ja tekoälyyn perustuvia teoksia, joissa kasvokuvat muodostavat katkeamattoman, alati kehittyvän jatkumon. Lue lisää näyttelystä
Taidemuseo on tällä hetkellä suljettuna 22.9. saakka, jonka jälkeen olemme jälleen avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti tiistaina ja torstaista sunnuntaihin 10–16 sekä keskiviikkoisin 10–19. Museossa on edelleen voimassa kasvomaskisuositus.