Навигационная цепочка

Julkinen taide

Näillä sivuilla voit tutustua Joensuun kaupunkialueen julkisiin taideteoksiin ja muistomerkkeihin.

Teoksia voi suodattaa kaupunginosan tai teostyypin mukaan. Avoimella sanahaulla teoksia voi hakea esim. taiteilijan nimellä.

Публикатор




Nollaa valinnat

Публикатор

angle-left Seurakunnan väliaikaiset kirkot

Seurakunnan väliaikaiset kirkot

Veikko Jalava, 1953

Sijainti: Joensuun evankelis-luterilaisen kirkon piha (Papinkatu 1 b)

Kolme vuotta Joensuun kaupungin perustamisen jälkeen, vuonna 1851, pidettiin Joensuun ensimmäisessä luterilaisessa kirkossa ensimmäinen jumalanpalvelus. Kirkkona toimi väliaikaisesti Louhelan tilan väentupa. Toinen, myös väliaikaiseksi tarkoitettu kirkko valmistui vuonna 1864. Puinen kirkko oli korjauksista huolimatta huonokuntoinen, ja lopulta vakinainen kirkko valmistui sen viereen.

Ensimmäisen kirkon toiminnan alkamisesta oli vuonna 1951 kulunut sata vuotta, ja silloin sen muistoksi pystytettiin graniittinen muistomerkki nykyisen kirkon viereen, mahdollisesti juuri väliaikaisen kirkon alkuperäiselle sijaintipaikalle. Kun toisen väliaikaisen kirkon vaiheiden päättymisestä oli vuonna 1953 kulunut 50 vuotta, liitettiin muistomerkkiin reliefikuva myös tästä kirkosta. Pronssireliefin suunnitteli kuvanveistäjä Veikko Jalava (1911–81).

Muita Veikko Jalavan julkisia teoksia:

  • Antti Juhana Mustosen muistolaatta
  • Karjalan jääkärijoukon harjoituskentän muistolaatta
  • Kouluun lähtö
  • Maikki Pakarinen-Järnefelt-Palmgrenin muistolaatta
  • Pohjois-Karjalan ensimmäisen höyrysahan muistomerkki
  • Väisälän tiedemiesveljesten muistolaatta


Yhteystiedot


Julkinen taide ja muistomerkit -sivun päivityksestä vastaa Joensuun taidemuseo.

Päivitykseen liittyvät yhteydenotot:
taidemuseo@joensuu.fi

 

Anna palautetta alla olevan linkin kautta, jos veistos tai muistomerkki on töhritty tai rikottu.

Täytä palautelomake