Julkinen taide

Näillä sivuilla voit tutustua Joensuun kaupunkialueen julkisiin taideteoksiin ja muistomerkkeihin.

Teoksia voi suodattaa kaupunginosan tai teostyypin mukaan. Avoimella sanahaulla teoksia voi hakea esim. taiteilijan nimellä.

Sisältöjulkaisija




Nollaa valinnat

Sisältöjulkaisija

angle-left Punainen virtaa

Punainen virtaa

Johanna Turunen, 2013

Sijainti: Penttilänkatu 30, Ylisoutajan sillan lähellä oleva sähkömuuntamo

Rakennuttaja: Fortum Oyj

Johanna Turusen teos on maalattu sähkömuuntamon ulkoseinille. Taiteilija haki inspiraatiota Imatralta vierailemalla siellä teeman kehittelyvaiheessa. Muuntamon yhdellä seinällä voidaankin nähdä Imatran vanhan voimalaitoksen piirteitä. Muiden seinien maalaukset viittaavat sähkön siirtoon voimalaitokselta kuluttajille.

Joensuulainen Johanna Turunen on käyttänyt taiteessaan valokuvausta, maalausta ja serigrafiaa tai niiden yhdistelmiä. Häntä on kiehtonut valojen ja varjojen luomat näkymät. Turunen on kuvannut mm. eurooppalaisia hautausmaita ja niiden veistoksia ja käyttänyt materiaalia pohjana maalauksilleen. Viime aikoina hän on tehnyt myös kasviaiheisia ulkoveistoksia työstämällä kuvat pehmeälle materiaalille.
 

Taide on osa Penttilänrantaa

Penttilänrannassa on kiinnitetty erityishuomiota rakennetun ympäristön viihtyisyyteen tuomalla taide osaksi jokapäiväistä elämää. Alueelle on hankittu taidetta prosenttiperiaatteella vuodesta 2013 lähtien. Teoksia löytyy paitsi rakennusten julkisivuilta, myös aulatiloista, pihapiireistä ja puistoista. Taidetta on hankittu suorina hankintoina ja kutsukilpailujen kautta. Lue lisää


Punainen virtaa, Johanna Turunen 2013

Yhteystiedot


Julkinen taide ja muistomerkit -sivun päivityksestä vastaa Joensuun taidemuseo.

Päivitykseen liittyvät yhteydenotot:
taidemuseo@joensuu.fi

 

Anna palautetta alla olevan linkin kautta, jos veistos tai muistomerkki on töhritty tai rikottu.

Täytä palautelomake