Murupolku

Julkinen taide

Näillä sivuilla voit tutustua Joensuun kaupunkialueen julkisiin taideteoksiin ja muistomerkkeihin.

Teoksia voi suodattaa kaupunginosan tai teostyypin mukaan. Avoimella sanahaulla teoksia voi hakea esim. taiteilijan nimellä.

Sisältöjulkaisija




Nollaa valinnat

Sisältöjulkaisija

angle-left Maiju Lassilan muistopatsas

Maiju Lassilan muistopatsas

Nina Terno, 1973

Sijainti: Taidemuseon piha, Kirkkokatu 23

Kirjailija Maiju Lassilan muistopatsas Kolmijakoinen muusa paljastettiin vuonna 1973 Rantakadun varrella sijaitsevassa Pötkänpuistossa. Muistomerkin suunnitteli kuvanveistäjä Nina Terno. Teos oli aikanaan ensimmäinen uutta abstraktimpaa esitystä edustanut julkinen muistomerkki Joensuussa. Elokuussa 2013 veistos siirrettiin alkuperäiseltä paikaltaan taidemuseon piha-alueelle.

Algot Tietäväinen, taiteilijanimellä Maiju Lassila parhaiten tunnettu kirjailija, syntyi Tohmajärvellä vuonna 1868. Hän on suomalaisen kirjallisuuden klassisia satiirin ja komedian edustajana. Lassila oli myös aatteellinen kirjailija. Hän oli avustanut ja toimittanut sosialistista Työmies-lehteä, minkä perusteella hänet tuomittiin kuolemaan sisällissodan päättyessä vuonna 1918. Hänet ammuttiin, kun hän oli pudonnut tai hypännyt mereen kesken vankien siirtoa Suomenlinnaan.

Kolmijakoinen muusa -muistopatsaan ideointiin vaikuttivat kirjailijan henkinen ristiriita ja salaperäisyys, sekä hänen kolme tunnetuinta taiteilijanimeään (Maiju Lassila, Irmari Rantamala ja J. I. Vatanen). Teoksen taidehistorialliset esikuvat löytyvät antiikin Kolme sulotarta -aiheesta, joka symboloi hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.


Maiju Lassilan muistopatsas

Yhteystiedot


Julkinen taide ja muistomerkit -sivun päivityksestä vastaa Joensuun taidemuseo.

Päivitykseen liittyvät yhteydenotot:
taidemuseo@joensuu.fi

 

Anna palautetta alla olevan linkin kautta, jos veistos tai muistomerkki on töhritty tai rikottu.

Täytä palautelomake