Ikonit

Berghemin ikonikokoelma

Hilkka ja Juhani Berghemin ikonikokoelman perusajatuksena on ollut tilata pääasiassa suomalaisilta korkeatasoisilta ja tunnustetuilta maalareilta ikoneja, jotka muodostaisivat läpileikkauksen suomalaisesta ikonimaalauksesta ja sen kehityksestä 1900-luvun kolmelta viimeiseltä vuosikymmeneltä.

Neuvonantajina maalarien valinnassa, kokoelman kehittämisessä ja kartuttamisessa ovat olleet erityisesti Kyllikki Suvanto ja Tuula Murtola. Kokoelmaan on valittu pääasiassa 1960-luvulla ja sen jälkeen ikonimaalauksen aloittaneiden maalarien töitä. Useat heistä ovat arvostettujen opettajien kouluttamia ja pitkään ikonimaalausta harjoittaneita maalareita. Jotkut työt on hankittu maalareilta valmiina, mutta varsin monet ovat syntyneet Juhani Berghemin tilaustöinä.

Kokoelmaan kuuluu 58 temperatekniikalla maalattua ikonia. Näitä ikoneja voidaan luonnehtia bysanttilaistyylisiksi, vaikka tämä käsite on melko ylimalkainen. Historiallisesti bysanttilainen ikonitaide käsittää yli tuhannen vuoden mittaisen aikakauden, joka on alkanut Konstantinopolin perustamisesta 330-luvulla. Bysanttilainen taide jaksottuu eri kausiin, joilla on omia sisällöllisiä ja tyylihistoriallisia erikoispiirteitä. Useat kokoelman ikonit liittyvät välittömästi venäläiseen ikonitaiteeseen, joka on syntynyt bysanttilaisen perinteen pohjalta ja on 1000-vuotisen historiansa aikana kehittynyt omiin erityisiin muotoihinsa.

Kokoelmassa on 36 maalarin töitä. Kolmen venäläisen sekä yhden, nykyään Virossa asuvan, maalarin ikonit luovat silmäyksen venäläisen nykymaalauksen suuntauksiin, kun taas enemmistö kokoelman töistä kuvastaa suomalaisen nykymaalauksen kehitystä ja osaamista. Erikoisuutena kokoelmaan kuuluu yksi etiopialaisen maalarin työ.

Näyttelyn esillepanon Joensuun taidemuseota varten on suunnitellut teol. tri. Paul Hesse. Esillepanon ydinajatuksena on ristisaatto, joka vielä tänä päivänä on elävää perinnettä niin Suomessa kuin muuallakin ortodoksisessa maailmassa. Ristisaatto on pyhiinvaellusta ja liikkeellä olevaa jumalanpalvelusta, jossa ristiä ja ikoneja kantaen, rukoillen ja kirkkoveisuja laulaen kuljetaan tässä maailmassa ja ajassa, "maailman kautta" kohti kirkkautta.

Teksti: Pekka Tuovinen
Uuden Valamon kansanopiston ikonografian opettaja

Ikonikokoelma on saatu taidemuseolle lahjoituksena vuonna 2000. Kokoelma on esillä museon kolmannessa kerroksessa.

AUKIOLOAJAT

Joensuun taidemuseo Onni on suljettu kevään ajan 5. helmikuuta alkaen.
 
Avaamme seuraavan kerran yleisölle kesällä 2024.
 

ma suljettu
ti, to-su 10–16

ke 10–19

 

LIPUT

Pääsylippu 8 €
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 4 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Sirkus Supiaisen näytöksiin 12€ / museokortti + 4€

Lisätiedot ja poikkeukset

LIPUT

Pääsylippu 8 €
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat 4 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Sirkus Supiaisen näytöksiin 12€ / museokortti + 4€

Lisätiedot ja poikkeukset