Breadcrumb

Julkinen taide

Näillä sivuilla voit tutustua Joensuun kaupunkialueen julkisiin taideteoksiin ja muistomerkkeihin.

Teoksia voi suodattaa kaupunginosan tai teostyypin mukaan. Avoimella sanahaulla teoksia voi hakea esim. taiteilijan nimellä.

Asset Publisher




Nollaa valinnat

Asset Publisher

angle-left Tunnistamattomat sankarivainajat

Tunnistamattomat sankarivainajat

Ari Laitila, 1997

Sijainti: evankelis-luterilaisen hautausmaan sankarihauta-alue

Joensuun hautausmaan talvi- ja jatkosodan sankarihauta-alue on valtakunnallinen hautausmaa, jossa viimeisen leposijansa on saanut 802 eri paikkakunnilta kotoisin ollutta vainajaa. Sotien aikana kentälle rajan taakse jääneille ja tunnistamattomina löydetyille sankarivainajille omistettu muistomerkki pystytettiin hautausmaalle vuonna 1997. Graniittisen muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Ari Laitila.

Talvi- ja jatkosotien aikana lähes 5 000 sankarivainajaa jäi rintamalle. Vuonna 1993 aloitettiin etsinnät, joiden tarkoituksena oli saattaa mahdollisimman moni rajan taakse jäänyt vainaja haudatuksi siunattuun maahan. Vuonna 1996 Joensuun hautausmaalle haudattiin 75 rajan takaa löytynyttä sankarivainajaa, joista 66 jouduttiin hautaamaan tunnistamattomina. Tunnistamattomat vainajat valittiin haudattaviksi Joensuuhun sillä perusteella, että heidän jäännöksensä löytyivät paikoilta, joilla pohjoiskarjalaisten tiedetään taistelleen. Kaikkiaan Joensuun hautausmaalla on 95 tunnistamattomana haudattua sankarivainajaa.

Muita talvi- ja jatkosotaan liittyviä muistomerkkejä Joensuussa:

  • Karjalaan jääneet vainajat
  • Kaukopartio-osasto Kuismanen
  • Raja- ja laatokankarjalaiset sankarivainajat
  • Rauha
  • Talvi- ja jatkosodan sankarivainajat

Tunnistamattomien sankarivainajien muistomerkki

Yhteystiedot


Julkinen taide ja muistomerkit -sivun päivityksestä vastaa Joensuun taidemuseo.

Päivitykseen liittyvät yhteydenotot:
taidemuseo@joensuu.fi

 

Anna palautetta alla olevan linkin kautta, jos veistos tai muistomerkki on töhritty tai rikottu.

Täytä palautelomake